Opetus- ja kulttuuriministeriön avoimen tieteen kehityksestä vastaavan opetusneuvos Sami Niinimäen mukaan tiedelehtiä tarvitaan, mutta lehtien tulee elää ajassa.
Tiedelehti on perinteinen kanava tiedeyhteisön keskustelulle. Se ei kuitenkaan ole nykyisessä muodossaan korvaamaton. Vaikka tiedelehtien tulevaa kehitystä on vaikea ennustaa, on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) opetusneuvos Sami Niinimäen mukaan sen keskiössä FAIR-periaatteiden toteutuminen.
Kansainvälisillä FAIR-periaatteilla tarkoitetaan, että tutkimuksen aineistot, menetelmät ja tuotosten tulee olla löydettävissä, saatavilla, yhdistettävissä ja uudelleen käytettävissä. FAIR-periaatteet on luotu ohjaamaan tutkimuksen tekoa.
”FAIR-periaatteet ovat pohjimmainen yhteinen nimittäjä, julkaisi sitten mitä tahansa tutkimukseen liittyvää Suomessa tai ulkomailla. Paikallisia tiedelehtiä tarvitaan, mutta yhtä lailla niihin kohdistuvat samat globaalit vaatimukset”, Niinimäki alleviivaa.
Loppuraportti ei yksin riitä rahoitusongelmien ratkaisemiseen
Kotimaisten tiedelehtien kestävää avoimuutta pohtineen työryhmän loppuraportti on herättänyt moniäänistä keskustelua avoimen tieteen vaikutuspiirissä. Niinimäki oli opetus- ja kulttuuriministeriön edustaja työryhmässä. Hän korostaa työryhmän jäsenen roolissa, että raportissa vastattiin vain toimeksiantoon rajallisin aikaresurssein. Raportin ulkopuolelle piti rajata monta keskeisestä asiaa. Nämä työskentelyä rajoittavat seikat huomioon ottaen hän on tyytyväinen työryhmän tulokseen, mutta tunnistaa kaksi keskeistä puutetta.
“Meillä ei ole tarpeeksi ymmärrystä kotimaisten tiedejulkaisemisen kustannusrakenteesta, ja raportti on lopulta vain suositus.”
Niinimäen mukaan olisi keskeistä lisätä kustannusrakenteen läpinäkyvyyttä, mikä hyödyttäisi kaikkia kolmea rahoitusmallia.
”Niin kauan, kun meillä ei ole läpinäkyvää kustannusrakennetta, ongelmaa on oikeastaan aika mahdoton ratkaista, koska emme tarkkaan tiedä mistä luvuista ylipäätään puhumme. Käytössä ollut data on ollut puutteellista täysin tietopohjaisten päätösten tekemiseen.”
Niinimäki korostaa, että vastuu muutosten toimeenpanemisesta on tutkimusorganisaatioilla. Korkeakouluilla ja tutkimuksella tulee säilyä autonomia, kun asiasta päätetään.
Lisäksi Niinimäen mukaan on selvää, että rahoitusmallin löytyminen yksinään ei riitä.
”Tarvitaan myös muita keinoja, kuten tiedeseurojen uudistumista ja vastuullista tutkijanarviointia. Ryhmä teki sen mitä pyydettiin, mutta ongelma on laajempi kuin pelkkä rahoitusmalli.”
Rahoitusmalleihin liittyy haasteita ja mahdollisuuksia
Niinimäen mukaan raportin ratkaisujen järjestys antaa suuntaa yksittäisten ehdotusten käyttökelpoisuudesta. Eniten hyvää sanottavaa häneltä löytyy ensimmäisestä rahoitusmallista, jossa keskeinen toimija on Journal.fi -julkaisualusta.
”Journal.fi-alustaan perustuva malli on pisimmälle mietitty ja todennäköisesti lähimpänä sitä, mihin tulemme ratkaisussa päätymään. Journal.fi on korkeatasoinen avoimuuden infrastruktuuri, joka palveluna kehittyy koko ajan. Kun käyttöehtoihin sitoutuu enemmän toimijoita ja palvelu kasvaa, myös sen vaikuttavuus kasvaa. Lisäksi sisarpalvelut moninkertaistavat palvelun vaikuttavuutta.”
Journal.fi:n sisarpalveluksikin kutsuttu Edition.fi on avointen kirjojen julkaisuun tarkoitettu sivusto, joka avattiin vuonna 2021. Palvelu kokoaa tieteellisiä kirjakustantajia yhteen paikkaan, ja on Journal.fi:n tavoin Tieteellisten seurain valtuuskunnan ylläpitämä palvelu kotimaisille tiedejulkaisijoille.
Journal.fi-palvelun ja lisärahoituksen haasteena on Niinimäen mukaan ollut vuorovaikutus tutkimusorganisaatioiden kanssa. Mallia ei ole vielä onnistuttu tarjoilemaan tarpeeksi houkuttelevasti organisaatioiden tarpeisiin nähden.
”Vanha sanonta kuuluu, että asiakas on aina oikeassa. Täytyy selvittää, mitä tutkimusorganisaatiot haluavat. Heitä varten palvelu on olemassa.”
Raportissa toisena esitellyn FinElib-mallin haasteena Niinimäki näkee kasvavat transaktiokustannukset, kun neuvotteluosapuolien määrä kasvaa. Transaktiokustannuksilla viitataan sopimusten valmisteluun ja täytäntöönpanoon liittyviin kuluihin.
Kolmas malli, eli siirtymäkauden hankerahoitus, näyttäytyy Niinimäelle vähiten edullisena, koska se pohjautuu vanhentuneisiin käsityksiin siitä, miksi jäsenet haluavat kuulua tieteelliseen seuraan.
”Tämä liittyy usein kuultuun perusmantraan, että tiedelehtien toiminta on uhattuna avoimuuteen siirtymisen vuoksi. Varmasti on joku, joka lopettaa lehteä julkaisevan seuran jäsenyyden, koska hän ei saa paperista lehteä, mutta tuore data osoittaa, että lehden tilaaminen ei ole keskeinen syy seuran jäsenyydelle.”
Niinimäki korostaa, että myös toimijat itse ovat halunneet pois hankerahoituksista.
Yleisenä haasteena rahoituksen uudistamisen suhteen Niinimäki näkee tukeutumisen tuttuihin, mutta pitkällä tähtäimellä epäoptimaalisiin rakenteisiin, jotka eivät katso tulevaisuuteen.
”Avoimella tieteellä ei aikaisemmin ollut samankaltaista työntövoimaa kuin tällä hetkellä on. Nyt riittäviä kannustimia muutokselle alkaa olla. Tiivistäen kansallisessa tiedekustantamisessa on hukkakäyntiä, jonka rönsyt pitäisi siivota pois. Välikäsiä tarvitaan vähemmän.”
Eli Niinimäen mukaan tiedejulkaisemisen rakenteita olisi aika katsoa uusin silmin.
Rahoittajilla on edellytys ja vastuu toimia
Rahoittajilla on Niinimäen mukaan parhaimmat edellytykset toimia muutoksen veturina. Rahoittajat ovat velvollisia maksimoimaan vaikuttavuutta, ja siksi vaatimus avoimuudesta istuu niiden tavoitteisiin hyvin.
”Pitkään on odoteltu avoimen tieteen kehittymistä. On melko inhimillistä, että ikävät asiat tehdään ainoastaan pakon edessä. Se on kuin talvirenkaiden vaihto tai siivouksen aloittaminen.”
OKM:n rooli on Niinimäen mukaan toimintaedellytysten mahdollistaminen ja infrastruktuurien tukeminen.
”OKM:n paikka ei ole olla neuvottelujen ytimessä kuvailemassa yksityiskohtaisesti, miten asiat tulee tehdä. Silloin asiaan sotkeutuisi herkästi politiikkaa, ja sitä tiedeyhteisö ei halua. OKM toimii käsivarren mitan päässä, ja tiedeyhteisön tulee itse tehdä valinnat.”
Vaikka ministeriö ei ole keskustelujen näkyvä osapuoli, sillä on silti merkittävä rooli toiminnan rahoittajana.
“Koska OKM ei näy joka käänteessä, ei välttämättä ymmärretä, kuinka paljon toiminta lepää julkisen rahan päällä. Yksi osoitus rahoituksen tarpeellisuudesta on juuri se, että mukana on muitakin rahoittajia.”
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta keskeisistä muutoksista on nähtävissä vihjeitä
Niinimäki muistuttaa, että kansallista ja kansainvälistä julkaisutoimintaa ei voi kytkeä irti toisistaan. Kestävän avoimuuden tulevaisuudennäkymiä rytmittävät yhteiset standardit ja niiden helppokäyttöisyys sekä toiminnan kytkeytyminen laajempiin uudistuksiin.
”On selvää, että embargot eli viiveellinen julkaiseminen on ennen pitkää poistumassa. Meidän tulee nähdä keskustelu kotimaisia tiedelehtiä laajemmin, koska samat ongelmat pätevät ympäri maailmaa. Lisäksi pitää muistaa kotimaisen julkaisemisen kytkökset kansainvälisiin tilausmaksuihin. Tulee miettiä, kuinka tilausmaksujen kasvuvauhti saataisiin hidastumaan tai jopa kääntymään, jotta sieltä syntyvät säästöt voitaisiin ohjata käytettäväksi uudelleen.”
Lisäksi avainasemassa ovat toiminnan yhteiset standardit, jotka mahdollistavat helpolla tavalla yhteiset käytännöt.
”Tarvitsemme helppoja teknisiä ratkaisuja ja standardeja, joita keskitetyt kansalliset palvelut tarjoavat. Esimerkiksi CC-lisenssi on yksi aikamme suurista sosiaalisista innovaatioista, joka poistaa monta ongelmaa julkaisutoiminnasta. Lisenssejä tulisi hyödyntää enemmän ja juhlia niiden olemassaoloa.”
Niinimäki peilaa asiaa myös muihin tiedekentällä tapahtuviin laajempiin mullistuksiin, kuten tutkijan vastuulliseen arviointiin.
”Siirtyminen vastuulliseen arviointiin vähentää esimerkiksi julkaisumetriikalla pelaamista. Siirtymä tulee olemaan valtava muutos, johon tiedejulkaiseminen kytkeytyy saumattomasti.”
Esimerkiksi vertaisarvioinnin elvyttäminen akateemisena meriittinä kaipaa Niinimäen mukaan renessanssia. Kyse on niin keskeisestä toiminnosta, että ilman sitä ei olisi tiedejulkaisemistakaan.
Yhteisymmärryksen puute keinoista ei tarkoita yhteisen suunnan puutetta
Keskustelu tiedelehtien rahoituksesta on Niinimäen mukaan haastavaa ja muutosvauhti hidasta. Syitä tähän ovat esimerkiksi toimijoiden eri tasoiset strategiat ja yhteisymmärryksen puute. On kuitenkin perusteltua kysyä, onko jälkimmäinen väite tai oletus lopulta kuinka totta.
”Viimeksi tänään kuulin puhuttavan siitä, että tiedeyhteisö on niin eripurainen, ettei lopputulemaan päästä. On hyvä pohtia, että kuinka eripurainen tiedeyhteisö lopulta onkaan – vai onko kyseessä jälleen vanhentunut mantra? Kaikki kuitenkin haluavat samaa asiaa. Avoimuus on lopulta vain tekninen sivuhuomio sille, että päästään tekemään hyvää tiedettä ja tutkimusta.”
Näkemykset ovat haastateltavan omia, eivätkä välttämättä edusta OKM:n kantaa.
Tämä kirjoitus on neljäs osa Kotimaisen tiedelehtien tulevaisuus? -juttusarjassa. Juttusarjan toimituksesta vastaa Avoimen tieteen ja Julkaisufoorumin sihteeristö.
Teksti: Jonni Karlsson
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
