Oskari Onninen hauduttaa juttuideoitaan pitkään. Hän kerää tietoa ja odottaa sopivaa hetkeä jutun kirjoittamiselle. Työstään hän sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2024.
Oskari Onninen, olet kirjoittanut vapaana toimittajana eri medioihin kulttuurista, mediasta ja tieteestä. Juttujasi voi lukea muun muassa Imagesta, Suomen Kuvalehdestä ja Iltalehdestä. Vuoden alussa siirryit Uusi Juttu -mediaan. Mistä ideasi kumpuavat ja miten lähdet niitä toteuttamaan?
Oskari Onninen: Työssäni keskeistä on se, että luen lehtiä käytännössä aamusta iltaan. Luen New Yorkeria, Economistia, Atlanticia, Financial Timesia, Dagens Nyheteria, New York Timesia ja sen alla ilmestyvää The Athleticia. Seuraan tietysti kotimaisia uutisia. Suurimman osan lehdistä olen tilannut itse.
Minulla on selkeät lukurutiinit. Tiedän, mitä seurata ja mitä etsiä mistäkin. New Yorkerista seuraan eniten kritiikki- ja musiikkijuttuja. Amanda Petrusich kirjoittaa musiikista elegantin tarkasti. Financial Timesin Janan Ganeshin jutut ovat uskomattoman intellektuaalisia. Luen systemaattisesti hänen viikonloppukolumnejaan ja kadehdin hänen ajatteluaan. Economist on yleisuutislähde. Se arvostaa lukijoitaan laittaessaan maksimaalisen määrän jännittävää tietoa maksimaalisen tiiviiseen pakettiin. Kotimaan pääuutiskanavaani olen vaihtamassa Hesarista Yleen, koska Hesarissa on niin paljon nollauutisia.
Jutuista jää mieleen asioita, jotka alkavat kerrostua jossain vaiheessa juttuideaksi. Sitten menee kaksi kuukautta ja tapahtuu jotain ajankohtaista, joka yhdistyy mielessä pyörineeseen aiheeseen tai infoon. Esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä ilmestyi elokuussa 2023 juttu, jossa kerroin suomalaisten SM-ristikonratkaisukisasta. Idean sain, kun tajusin suomalaisten ristikoiden edustavan jotakin vanhaa yhtenäiskulttuuria. Olin harrastusmielessä ratkonut New Yorkerin englanninkielisiä ristikoita, jotka ovat kysymyksiltään paljon modernimpia ja tietokilpailullisempia. Havahduin, että ristikkokulttuurit ovat joka maassa vähän erilaiset. Osallistuin SM-kisaan itse. Juttuidea vahvistui ja toteutui lähes sellaisenaan. Jutusta jäi hyvä fiilis.
Sinua luonnehditaan kriittiseksi ja valtavirrasta poikkeavien tekstien kirjoittajaksi. Viime syksynä kehotit Iltalehden kolumnissasi jääkiekkolegendan vaimoa Sirpa Selännettä muuttamaan Ruotsiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ilmestyneen jutun jälkeen. Miten sellainen kolumni syntyi?
Oskari: Se onkin hyvä esimerkki, koska pystyn niin selkeästi erittelemään, milloin erityyppiset asiat ovat jääneet mieleen. Kyseiseen kolumniin liittyvät sekä Sirpa Selänne että perintövero. Näin keväällä 2024 kustantamon katalogista, että suomeksi ilmestyy tietokirja Ahne Ruotsi. Luin sen heti ja vaikutuin sen tietomäärästä. Ihmisten perintöveroahdistusta olin ihmetellyt pitkään. Sitten törmäsin juttuihin toimeentulotuen säännöistä, ja lopuksi Sirpa Selänteen sanomiset eskaloivat keskustelun. Minulla oli substanssi valmiina, ja tuli hetki, jolloin pystyin perustelemaan ajatukseni suomalaisille tabloidilukijoille. Minulla oli siis selkeä aihe mielessä, suomalaisten erikoinen perintöverosuhde, mutta oli pitänyt miettiä, miten saisin siihen ajankohtaisen ja vinon kulman.
Olet kirjoittanut monia tutkivia juttuja vapaana toimittajana. Miten olet toteuttanut laajat juttusi?
Oskari: Tutkiva journalismi on usein aika suoraviivaista. On ikään kuin tunneli, joka saattaa haarautua. Toimittajan täytyy löytää reitti viimeiselle ovelle ja saada sen takaa jokin vihje, joka ratkaisee jutun. Se vaatii mekaanista ja työlästä tiedonhankintaa. Minä käytän kolumneissa ja featurejutuissa tunnelitaktiikan sijaan mieluummin tähtikarttaa. Voin vedellä itse viivoja asioiden välille ja keksiä asiayhteydet. Minua ei ole pultattu valmiiseen reittiin, jonka läpi on päästävä.
Yksi esimerkki tällaisesta vapaudesta on Imagen tilaama featurejuttu lukion pitkästä matematiikasta. Toimeksianto oli hyvin väljä, pystyin itse miettimään, millaisen jutun halusin tehdä. Juttu ilmestyi maaliskuussa 2023. Olin uskomattoman fasinoitunut kaikesta siitä nippelikamasta, jota aiheesta löytyi. Oli aivan mahtava hetki, kun luin korealaisia lehtiä Google Translaten avulla ja näin, miten korealaiset suhtautuivat matematiikka-ahdistukseen. Sain siten juttuun kummallisen bonuskierteen. Innostuin aiheesta, ja pääsin syvälle.
Tykkään siitä, että journalismi on keksimistä. Kaikki näkökulmat ja asiayhteydet ovat ensisijassa keksimistä. Samaan aikaan en kuitenkaan pysty keksimään asioita tyhjästä. Se, että saan yhdistellä asioita vapaasti, tuntuu tosi omalta. Se on erilaista kuin tyylipuhtaimman tutkivan journalismin tekeminen.
Millaista apua saat kollegoiltasi jutuntekoon, entä millaista palautetta yleisöltäsi?
Oskari: Kun teen isoja juttuja, etsin pääasiassa yksikseni tietoa ja työskentelen varsin itsenäisesti, kunnes ensimmäinen tekstiversio on valmis. Jos alan epäillä tai miettiä jotain, aina voin keskustella toimituksen kanssa. Jos en löydä jotain oikeuspaperia, kysyn, mistä sellaisen pyydän. Omaan kirjoittamiseen tulee turvallisuudentunnetta, kun tiedän, että tietyissä toimituksissa jutut käydään oikeasti tarkasti läpi. Kaikissa ei käydä, mikä korostaa editoinnin arvoa ainakin vapaan toimittajan näkökulmasta.
Palautetta saan yllättävän vähän. Kun aloin kirjoittaa kolumneja Iltalehteen, minua kehotettiin varautumaan merkittävään palautteen määrään. En laske viestipalvelu X:n mölyä palautteeksi, ja sähköpostia ja puheluita tulee tosi vähän. Yli 90 prosenttia kaikista yhteydenotoista on pelkkiä kiitoksia. Viisitoista minuuttia Aamu-tv:ssä kerran kuussa tuottaa lähes 80 prosenttia kaikesta kansalaispalautteesta. Mummot tulevat kiittämään televisioesiintymisistä.
Keskeistä mun työssä on itselleni se, että voin kiinnostua uusista asioista, jutella niistä itseäni fiksumpien ihmisten kanssa, tehdä asioista kirjallisen lopputuotteen ja saada siitä palkkaa.
Teksti: Helen Partti
Kuva: Usva Torkki
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
