Uusi kansallinen suositus tukee tekoälyn vastuullista käyttöä tutkimuksessa

8.6.2026
punaisia kukkasia kedolla sinitaivasta vasten kuvattuna

Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK on julkaissut uuden kansallisen suosituksen Tekoäly tutkimuksessa: hyvä tieteellinen käytäntö ja eettiset periaatteet.

Suositus on laadittu tutkimusyhteisön tueksi tekoälyn kehittämiseen, tutkimiseen ja käyttöön liittyvien eettisten kysymysten ja riskien tunnistamiseen, arviointiin ja hallintaan. Se julkaistiin TENKin julkaisusarjassa suomeksi ja englanniksi kesäkuussa 2026. Linkit suosituksiin:

 

Ruotsinkielinen käännös julkaistaan vuonna 2026. 

Tekoälyn nopea kehitys vaikuttaa tutkimukseen kaikilla tieteenaloilla ja muuttaa tutkimuksen tekemisen tapoja esimerkiksi aineiston käsittelyssä, analyysissa ja tekstintuotannossa. Samalla tekoälyyn liittyy tutkimuseettisiä kysymyksiä, jotka koskevat muun muassa tutkimuksen luotettavuutta, tutkimukseen osallistuvien henkilöiden oikeuksia sekä tekoälyn käytön yhteiskunnallisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia.

Suosituksen keskeinen lähtökohta on, että tutkimuksen eettiset periaatteet eivät muutu teknologian mukana. Hyvän tieteellisen käytännön perusperiaatteet eli luotettavuus, rehellisyys, arvostus ja vastuunkanto koskevat myös tekoälyn kehittämistä ja käyttöä tutkimuksessa. Vastuu tutkimuksen sisällöstä, johtopäätöksistä ja luotettavuudesta säilyy aina tutkijalla. Tutkijoiden on tunnettava ja ymmärrettävä käyttämiensä tekoälyvälineiden keskeiset rajoitteet ja eettiset riskit.

Suosituksessa käsitellään sekä tekoälyn käyttöä tutkimuksen tukena että tekoälyä kehittävää tutkimusta. Se sisältää tutkijoille ja tutkimusorganisaatioille suunnattuja suosituksia esimerkiksi tekoälyn käytön läpinäkyvyydestä, raportoinnista, aineistonhallinnasta, tutkimuksen arvioinnista, tekoälylukutaidosta ja eettisestä ennakkoarvioinnista.

Hanketyöryhmän puheenjohtaja, yliopistonlehtori Simo Kyllösen mukaan suosituksen tavoitteena on auttaa tutkimusyhteisöä soveltamaan vakiintuneita tutkimuseettisiä periaatteita nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

”Tekoäly tarjoaa tutkimukselle uusia mahdollisuuksia, mutta samalla se tuo mukanaan uusia eettisiä kysymyksiä. Tekoäly voi tukea tutkimusta monin tavoin, mutta se ei korvaa tutkijan omaa harkintaa, asiantuntemusta eikä vastuuta. Suositus tarjoaa tutkijoille, tutkimusorganisaatioille ja eettisille toimikunnille välineitä tekoälyn käyttöön liittyvien eettisten kysymysten ja riskien arviointiin”, Kyllönen sanoo.

Suositus täydentää TENKin voimassa olevia tutkimuseettisiä ohjeita, ja sitä sovelletaan kaikkeen tutkimus- ja TKI-toimintaan, jossa tekoälyä tutkitaan, kehitetään tai hyödynnetään. TENK seuraa tekoälyn ja tutkimuskäytäntöjen kehitystä sekä päivittää suositusta tarvittaessa sen ajantasaisuuden varmistamiseksi.

Suositus laadittiin opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa TENKin Tekoälyn tutkimusetiikkaa -hankkeessa vuosina 2023–2026.

Kuva: Lee 琴, Unsplash

Sinua saattaisi kiinnostaa myös