Etiikan päivä 15.3. - luonnon- ja ympäristöntutkimuksen etiikkaa

10.2.2023
Etiikan päivän logo.

Vuoden 2023 Etiikan päivässä keskustellaan luontoon ja ympäristöön kohdistuvan tutkimuksen eettisistä kysymyksistä. Tilaisuudessa julkistetaan myös uusi HTK-ohje.

Etiikan päivä on vuosittain järjestettävä tieteen eettisiä kysymyksiä käsittelevä seminaari, joka kokoaa yhteen kaikkien tieteenalojen edustajia. Seminaarin pääjärjestäjänä on Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) yhteistyössä kansallisten eettisten neuvottelukuntien kanssa.

Seminaarissa kuullaan tutkijoiden puheenvuoroja niin kaivostoiminnan, metsäntutkimuksen, biodiversiteetin kuin kalapolitiikan näkökulmasta. Lisäksi tutustutaan EU:n rahoitusinstrumenteissa edellytettyyn DNSH-periaatteeseen sekä kuullaan tuloksia TENKin selvityksestä koskien luonnon- ja ympäristöntutkimuksen alojen eettistä ennakkoarviointia. Selvitys julkaistaan helmikuussa TENKin julkaisusarjassa.

Ennen seminaaria järjestettävissä työpajoissa käsitellään luonnonvaraisten eläinten merkintämenetelmiä, joita säätelevä asetus on uudistumassa, sekä ideoidaan eettistä tarkistuslistaa luonnon- ja ympäristöntutkimuksen aloille. Aamupäivän ohjelmaan kuuluu myös Tutkimuseettisen neuvottelukunnan päivittämän Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa (2023) -ohjeen julkistaminen.

Etiikan päivä 2023: Luonnon- ja ympäristöntutkimuksen etiikkaa

Aika: 15.3.2023
Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki

Tutustu ohjelmaan tästä linkistä ja ilmoittaudu seminaariin!

Ilmoittautuminen päättyy viimeistään 8.3.

 

Tilaisuuden striimiä voi seurata Tieteiden talon YouTube-kanavalla.

Etiikan päivän järjestävät yhteistyössä:

  • Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK
  • Geenitekniikan lautakunta GTLK
  • Suomen Tiedeakatemiat
  • Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE
  • Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta TUKIJA
  • Tieteellisiin ja opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunta TOKES

Sinua saattaisi kiinnostaa myös