Kiitoksen puuttuminen haastatteluaineiston keräämiseen liittyen ei ollut riittävä peruste HTK-loukkaukseksi (TENK 2024:17)

Yliopiston X tutkija A epäili apulaisprofessori B:tä plagioinnista. Esiselvityksen mukaan HTK-loukkausta ei ollut tapahtunut. A:n mukaan B oli hyödyntänyt A:n keräämää haastattelututkimusaineistoa kirjan kappaleessa ilman, että hänen työtään oli huomioitu, tai että hänelle olisi osoitettu asiaankuuluva kiitos. B oli julkaissut A:n keräämään haastatteluaineistoon perustuvan kirjan kappaleen, jossa A:ta ei kuitenkaan huomioitu.

Yliopiston X rehtori päätti, ettei B ollut syyllistynyt HTK-loukkaukseen, joten HTK-prosessi päättyi. A esitti tyytymättömyytensä päätökseen, ja lausuntopyynnössään kysyi, oliko B syyllistynyt HTK-loukkaukseen.

TENK ei löytänyt sille toimitetun aineiston perusteella sellaista uutta tietoa, joka osoittaisi B:n syyllistyneen HTK-loukkaukseen. TENK yhtyi yliopiston X rehtorin päätökseen siitä, ettei tapauksessa ollut kyse HTK-loukkauksesta.

TENK suositteli yleisellä tasolla harkitsemaan useamman päällekkäisen HTK-prosessin käynnistämistä tarkemmin.