Luonnon ja ympäristöntutkimuksen eettiset periaatteet ja ennakkoarviointiyhteistyö LYTE (2023–2025)

Viimeksi päivitetty 11.12.2024

Wooded lake island

Hankkeen kuvaus ja vastuutaho

Luonnon ja ympäristöntutkimuksen eettiset periaatteet ja ennakkoarviointiyhteistyö (LYTE) on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kaksivuotinen hanke (2023–2025), jonka toteutuksesta vastaa Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK). Hankkeen sekä sen laatimien eettisten periaatteiden ja ennakkoarvioinnin mallin tarkoituksena on lisätä tietoisuutta tutkimuksen luontoon ja ympäristöön kohdistuvista vaikutuksista. Aihepiiri liittyy useiden eri tieteenalojen tutkimukseen, joita ovat esimerkiksi luonnontieteet, bio- ja geotieteet, ympäristöntutkimus ja tekniikan tutkimus. Tavoitteena on siten kehittää eettistä keskustelua ja pohdintaa näillä aloilla tehtävässä tutkimuksessa. 

Hankkeen ohjausryhmä

TENK toimii hankkeen ohjausryhmän koollekutsujana ja puheenjohtajana. Ohjausryhmän puheenjohtajaksi on valittu TENKin puheenjohtaja, professori emerita Riitta Keiski. Ohjausryhmässä mukana ovat lisäksi seuraavat tahot:

  • Laura Höijer, tutkimusjohtaja, Ympäristöministeriö
  • Minttu Jaakkola, Puistokatu4:n toiminnanjohtaja, Säätiöt ja rahastot ry
  • Emilia Kilpua, professori (HY), Suomen Tiedeakatemiat
  • Elina Nikkola, neuvotteleva virkamies, Maa- ja metsätalousministeriö
  • Maaria Nordman, professori (Aalto-yliopisto), Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry
  • Riikka Paloniemi, Yhteiskunnan muutos -yksikön johtaja (Syke), Tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanet
  • Minna Räisänen, tiedeasiantuntija, Suomen Akatemia
  • Janne Salminen, johtava tutkijayliopettaja (HAMK), Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
  • Laura Taajamaa, opetusneuvos, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Hankkeen työryhmä

LYTE-työryhmän puheenjohtajana toimii TENKin varapuheenjohtaja, Luonnonvarakeskuksen johtaja Sirpa Thessler. Työryhmässä mukana ovat lisäksi seuraavat tahot: 

  • Juha Helenius, professori, Helsingin yliopisto 
  • Teppo Hujala, professori, Itä-Suomen yliopisto  
  • Emilia Jääskeläinen, väitöskirjatutkija, Oulun yliopisto  
  • Elina Kaarlejärvi, akatemiatutkija, Helsingin yliopisto 
  • Hermanni Kaartokallio, johtava tutkija, Suomen ympäristökeskus 
  • Karoliina Koho, päällikkö (tiede ja innovaatiot), Geologian tutkimuskeskus GTK 
  • Simo Kyllönen, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto; TENKin jäsen 
  • Essi Laitinen, research scientist, Teknologian tutkimuskeskus VTT 
  • Susanna Näreaho, erityisasiantuntija, Metropolia; TENKin jäsen 
  • Eva Ruusuvuori, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto  
  • Riitta Salmelin, professori, Aalto-yliopisto; TENKin jäsen 
  • Anu Valtonen, professori, Lapin yliopisto 

TENKissa hankkeen koordinoinnista vastaa asiantuntija Veera Launis (toimivapaalla 20.9.2024 alkaen) ja asiantuntija Oona Myllyntaus (puh. 044 493 2609, oona.myllyntaus(at)tenk.fi).

Ohjeen taustatyö: Tarvekartoitus ja keskustelutilaisuuksien sarja

Tarvekartoitus luonnon- ja ympäristöalojen kansallisten eettisten periaatteiden ja eettisen ennakkoarvioinnin tarpeesta julkaistiin alkuvuodesta 2023. TENK on järjestänyt elokuusta 2024 alkaen keskustelutilaisuuksien sarjaa, jossa käsitellään teemoittain luontoon ja ympäristöön kohdistuvan tutkimuksen eettisiä kysymyksiä. Käsiteltävät teemat ovat akvaattiset ympäristötterrestriset ympäristötilmasto ja avaruuseläimet sekä luontokulttuurit ja yhteiskunta. Erityisesti tutkijoille suunnatun keskustelusarjan tavoitteena on selvittää, minkälaisia erityispiirteitä eri teemoilla on tutkimusetiikan näkökulmasta. Tapahtumiin on osallistunut satoja tutkijoita, asiantuntijoita, hallintohenkilöitä ja virkamiehiä sekä muita tutkimusetiikasta kiinnostuneita.

Uutinen 11.12.2023 hankkeen käynnistymisestä


Menneet tapahtumat 

Akvaattisiin ympäristöihin kohdistuvan tutkimuksen eettiset kysymykset -keskustelutilaisuus 30.8.2024
Alustus: 

 

Terrestrisiin ympäristöihin kohdistuvan tutkimuksen eettiset kysymykset -keskustelutilaisuus 26.9.2024
Alustukset: 

 

Ilmastoon ja avaruuteen kohdistuvan tutkimuksen eettiset kysymykset -keskustelutilaisuus 20.11.2024
Alustukset: 


Tulevat tapahtumat 

Eläimiin kohdistuvan tutkimuksen eettiset kysymykset -keskustelutilaisuus 30.1.2025 klo 10-12

Luontokulttuureihin ja yhteiskuntaan kohdistuvan tutkimuksen eettiset kysymykset -keskustelutilaisuus 27.2.2025 klo 13-16

Lähde

Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Veera Launis ja Eero Kaila. Luontoon ja ympäristöön kohdistuvan tutkimuksen kansallisten eettisten periaatteiden ja eettisen ennakkoarvioinnin tarvekartoitus. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan selvitys 2022. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisuja 1/2023.

Kuva: Juan Davila / Unsplash

Opetus- ja kulttuuriministeriön logo